Uusi psykedeeleinen vallankumous: Visionäärisen aikakauden synty

Rohkea tutkimus modernista psykedeelisestä kulttuurista, sen historiasta ja tulevaisuudesta

• Tarkastelee kolmea modernin psykedelia-kulttuurin arkkitehtia: kemisti Alexander "Sasha" Shulgin, mykologi-filosofi Terence McKenna ja visionäärinen taiteilija Alex Grey

• Tutkii mikroannostelun käyttöä extreme-urheilussa, psy-trance-festivaalikokemusta sekä egon, enteogeenien ja toksisuuden välistä suhdetta

• Esittelee "Visionaarisen taiteen historian" sen esihistoriallisista juurista Ernst Fuchsiin ja Wienin fantastisen koulukunnan kautta nykyajan psykedeeliseen taiteeseen

Kun suuren happolaboratorion purkaminen vuonna 2001 vähensi dramaattisesti LSD:n maailmanlaajuista tarjontaa, 1960-luvun psykedeelinen vallankumous näytti vihdoin hiipuneen. Mutta todellisuus on osoittautunut päinvastaiseksi, ja psykedeelinen renessanssi on nopeasti nousemassa esiin transformatiivisten festivaalien, kuten Burning Manin ja BOOM!:in, suosion kasvaessa, enteogeenien mahdollisia hyötyjä koskevan positiivisen medianäkyvyyden paluun myötä sekä yhä useampien julkkisten myöntäessä oman käyttönsä hyödyt. Yliopistotutkimuksen paluun, psykedeelisen filosofian elpymisen ja visionaarisen taiteen kasvavan suosion ohella nämä uudet kehityssuunnat merkitsevät maailmanlaajuisen psykedeelisen kulttuurivallankumouksen alkua, joka on integroitunut valtavirtaan enemmän kuin 1960-luvun vastakulttuurin kapina.

Uusimmassa kirjassaan James Oroc määrittelee 2000-luvun psykedeelisen kulttuurin rajat kolmen pääarkkitehtinsä – kemisti Alexander Shulginin, mykologi Terence McKennan ja visionäärisen taiteilija Alex Greyn – vaikutuksen kautta, ennen kuin hän havainnollistaa useita tämän "toisen psykedeelisen vallankumouksen" puolia, mukaan lukien mikroannostelun käytön extreme-urheilussa, teknologisesti suuntautuneen psykedeeliyhteisön, joka on syntynyt transformatiivisten festivaalien ympärille, sekä egon, enteogeenien ja toksisuuden välisen suhteen. Tämä teos esittelee myös ensimmäistä kertaa "Visionaarisen taiteen historian", joka selittää sen merkityksen visionaarisen kulttuurin syntymiselle.

Tutkiessaan enteogeenien käytännöllistä roolia itsekkäässä ja nopeatempoisessa nykymaailmassamme kirjailija selittää, kuinka psykedeelit ovat tehokkaita työkaluja egon ja varjon tutkimiseen transpersoonallisen kokemuksen kautta. Väittäessään, että enteogeenisen näkökulman kulttuurinen omaksuminen on paras mahdollisuus yhteiskuntamme selviytymiselle, hän ehdottaa, että meneillään oleva psykedeelinen vallankumouksemme – nyt vuosisadan vanha, ensimmäisen psykedeelin synteesistä vuonna 1918 – tarjoaa mahdollisuuden uuden visionaarisen aikakauden syntymiseen.